Työturvallisuus edellä – Tuomas Häll

Tuomas Häll

Työturvallisuus edellä – Tuomas Häll

12.11.2021


Tuomas Häll työskentelee NJC:llä työturvallisuuskoordinaattorina. Työturvallisuus on yksi tärkeimmistä asioista työmailla, joten työntekijöiden perehdyttäminen aiheeseen on tärkeää. Tuomas toimii pääsääntöisesti Oulun alueella, mutta käy tarpeen mukaan myös muiden toimipisteiden alueilla opastamassa työntekijöitä turvalliseen työskentelyyn. 
 

”Pidän huolen, että työvarusteet ovat kunnossa ja työntekijät noudattavat työturvallisuusohjeita” 


Tuomas aloitti työuransa NJC:llä vuokratekijänä. 
”En itseasiassa alun perin edes ollut hakenut NJC:lle töihin”, Tuomas naurahtaa, ”Työskentelin tuohon aikaan eri henkilöstövälitysfirman kautta keikalla, kun työnjohtaja ilmoitti, että vaihdan NJC:lle töihin.” 
Seuraavat kolme vuotta Tuomas kiersi kaikki kyseisen yhteistyökumppanin työmaat NJC:n alaisena. 
”Sen jälkeen vierähti 5 vuotta välillä NJC:n kirjoilla, välillä yhteistyökumppaneiden omilla listoilla. Aina kuitenkin tulin tänne takaisin” Tuomas kertoo.  

työturvallisuus

Tuomaksen toimenkuvaan kuuluu laajasti kaikki työturvallisuuteen ja henkilöstön hyvinvointiin liittyvät asiat. Hän toimii myös toimistolla apukätenä myynnissä ja rekrytoinnissa tarpeen mukaan. 
”Paljon kierrän eri työmailla. Pidän huolen, että työvarusteet ovat kunnossa ja työntekijät noudattavat työturvallisuusohjeita” 
 
Tuomakselta löytyy myös urheilutaustaa. 
”7. luokalla voitin koko koulun edessä koripallon vapaaheittokisan”, Tuomas nauraa. 

Lue lisää työturvallisuudesta täältä: https://njc.fi/jotta-juhaa-ei-sattuis-leukaan/