Jaana on työskennellyt NJC:llä yhteensä reilut puoltoista vuotta. Hän kävi välillä muualla työskentelemässä ylläpitosiivouksessa, mutta kun NJC:ltä soitettiin ja kysyttiin töihin, hän päätti palata takaisin.
”Kaikki pelaa NJC:llä niin hyvin, niin päätin tulla takaisin”, kertoo Jaana.
Jaana tekee rakennus- ja loppusiivouksia ja kokemusta löytyy kymmenistä eri kohteista. Kohteet ovat olleet ympäriinsä Oulun seudulla, Pudasjärvellä ja Kempeleessä. Työ on kausiluontoista, mutta Jaana on pääsääntöisesti saanut tehdä työtä kokopäiväisesti.
”Tässä työssä pitää olla tunnollinen ja tehdä aina parhaansa”, hän kertoo. Niin sanotusti ”juosten kustu”-homma aiheuttaa hänen sanojensa mukaan vain ylimääräistä työtä myöhemmin. Jaana kiittelee myös muita työntekijöitä, sillä aina on pyydettäessä saatu apua.
Hän suosittelee NJC:tä työpaikaksi, sillä homma toimii niin kuin kuuluukin.
Jaanan työkaveriksi voit hakea täällä.