Työpaikat, Pohjois-Pohjanmaa, Oulun alue

Avoimet työpaikat, Oulun alue

Tästä voit jättää hakemuksen hetkessä! Jätä yhteystietosi ja kerro, millaista työtä olet hakemassa. Olemme sinuun yhteydessä!

Työsuhteen muoto Vakituinen
Hae tätä paikkaa

Haluatko osaksi NJC:n tai yhteistyökumppaneidemme toimihenkilötiimiä?

Rekrytoimme yhteistyökumppaneillemme teollisuuteen ja rakennusalalle esimerkiksi työnjohtajia, ostajia, tuotannonsuunnittelijoita sekä taloushallinnon ja myynnin ammattilaisia.

Rekrytoimme toimihenkilöitä myös omaan tiimiimme esimerkiksi myyntiin, rekrytointiin tai taloushallintoon. Keväisin tarjolla on myös harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja korkeakouluopiskelijoille.

Kerro meille hieman taustastasi, osaamisestasi ja motivaatiostasi sekä siitä, millaisia tehtäviä haluaisit tehdä. Etsitään yhdessä sinulle sopiva paikka!

Oululaislähtöinen NJC on tuottanut työmaa- ja henkilöstöpalveluita jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yhteistyökumppaneinamme ovat useat rakennus- ja teollisuusalojen suuret yritykset ympäri Suomen.

Työllistämme tälläkin hetkellä yli 300 rakennus- ja teollisuusalan ammattilaista. Rekrytoimme työntekijöitä myös suoraan asiakkaillemme. Tiimiin voit tutustua tarkemmin klikkaamalla Yhteystiedot-sivulla henkilöiden kuvia. Työntekijöidemme kokemuksia voit lukea täältä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Vakituinen
Hae tätä paikkaa

NJC:N KESÄTYÖNHAKU RAKSALLE ON STARTANNUT!

Onko sinulla rakennusalaan liittyvää koulutusta ja aiempaa kokemusta rakennustyömailta? Palatko halusta päästä toteuttamaan käytännössä koulussa opitut asiat? Haemme nyt alasta kiinnostuneita ja osaavia rakennustyöntekijöitä asiakasyritystemme työmaille.

Työtehtävät pitävät sisällään monipuolisia rakennustyömaiden yleisimpiä tehtäviä, kuten piikkaus, villoitus, purkutyöt, levytys ja betonin hionta. Työkohteet ovat pääsääntöisesti uudis- ja korjausrakentamisen työmaita. Lisäksi tuotamme työmaapalvelut Oulun ydinsairaalatyömaalle (Tulevaisuuden sairaala 2030).  

TOIVOMME SINULTA
-Tunnollista ja ahkeraa asennetta sekä oma-aloitteista ja itsenäistä työotetta 
-Hyvää fyysistä kuntoa
-Sujuvaa suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (autamme tarvittaessa kortin hankinnassa)

Haemme työntekijöitä niin pidempiin kuin lyhyempiinkin toimeksiantoihin. Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten mukaisesti, mutta toivomme, että kesäaikaan työntekijöillä on mahdollista työskennellä tarvittaessa kokoaikaisestikin (40 h/vko). Työaika on arkisin päänsääntöisesti klo 7 - 15.30. 

Lisätietoja rekrytointitiimiltä arkisin klo 9–15.30, puh. 044 7051 444.

Työllistämme tälläkin hetkellä yli 300 rakennus- ja teollisuusalan ammattilaista. Lue heidän kokemuksiaan osoitteesta http://njc.fi/category/kokemuksia/. Rekrytoimme työntekijöitä myös suoraan asiakkaillemme.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 8 kpl
Hae tätä paikkaa

RAKENNUS- JA LOPPUSIIVOOJIEN KESÄTYÖNHAKU ON STARTANNUT!

Nautitko fyysisestä työstä ja siitä, kun näet konkreettisen työnjälkesi? Etsimme kesäksi rakennus- ja loppusiivoojia asiakasyritystemme työmaakohteisiin. 

Rakennussiivoojan työnkuvaan kuuluu mm. levyjen ja laudankappaleiden kerääminen, lattioiden lastaaminen, imurointi ja kalustesuojaukset. Loppusiivouksessa huolehditaan valmistuvien kohteiden siivouksista. Työhön perehdytetään, joten aiempi kokemus ei ole välttämätöntä. Työkohteet ovat pääsääntöisesti uudis- ja saneerauskohteita. Lisäksi tuotamme työmaapalvelut Oulun ydinsairaalatyömaalle (Tulevaisuuden sairaala 2030). 

TOIVOMME SINULTA

-Reipasta ja oma-aloitteista otetta työntekoon
-Sujuvaa suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (autamme tarvittaessa kortin hankinnassa)

Etuna on aiempi siivouskokemus ja mahdollisuus oman auton käyttöön.

Haemme työntekijöitä niin pidempiin kuin lyhyempiinkin toimeksiantoihin, joiden pituudet määräytyvät asiakasyritystemme toimeksiantojen mukaan. Työaika on tehtävän mukaan klo 7.00-15.30 välillä.

Lisätietoja Ida Särkiojalta arkisin klo 9–15.00, puh. 040 6795 401.

Työllistämme tälläkin hetkellä yli 300 rakennus- ja teollisuusalan ammattilaista. Lue heidän kokemuksiaan osoitteesta http://njc.fi/category/kokemuksia/. Rekrytoimme työntekijöitä myös suoraan asiakkaillemme.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 15 kpl
Hae tätä paikkaa

KESÄTÖIHIN RAKSALLE? HAE NJC:LLE!

Kiinnostaako sinua päästä kokeilemaan siipiäsi rakennusalalla? Haemme nyt reippaita ja luotettavia rakennusapulaisia asiakkaidemme työmaille. 

Työtehtäviin kuuluu mm. työmaiden avustavat tehtävät, kuten haalaus, raivaustyöt sekä suojausten laitto. Työn oppii työmaalla, joten aiempi rakennusalan kokemus ei ole välttämätöntä. Työkohteet ovat pääsääntöisesti uudis- ja saneerauskohteita. Lisäksi tuotamme työmaapalvelut Oulun ydinsairaalatyömaalle (Tulevaisuuden sairaala 2030). 

TOIVOMME SINULTA
-Ennen kaikkea ahkeraa ja motivoitunutta asennetta työntekoon
-Hyvää fyysistä kuntoa
-Sujuvaa suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (autamme tarvittaessa kortin hankinnassa)

Haemme työntekijöitä niin pidempiin kuin lyhyempiinkin toimeksiantoihin. Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten mukaisesti, mutta toivomme, että kesäaikaan työntekijöillä on mahdollista työskennellä tarvittaessa kokoaikaisestikin (40 h/vko). Työaika on arkisin päänsääntöisesti klo 7 - 15.30. 

Lisätietoja rekrytointitiimiltä arkisin klo 9–15.30, puh. 044 7051 444.

Työllistämme tälläkin hetkellä yli 300 rakennus- ja teollisuusalan ammattilaista. Lue heidän kokemuksiaan osoitteesta http://njc.fi/category/kokemuksia/. Rekrytoimme työntekijöitä myös suoraan asiakkaillemme.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 15 kpl
Hae tätä paikkaa

Oulun ydinsairaalan rakentaminen on käynnissä ja NJC tuottaa kohteeseen työmaapalvelut! 

Haemme sairaalatyömaalle NOSTURIN ALAMIESTÄ

Tehtävänä on torninosturin alamiehenä työskentelyn lisäksi mm. muottilevyjen putsaus, rakennusjätteiden keräys ja lumityöt.
Edellytyksenä on aiempi kokemus nosturin alamiehenä toimimisesta, hyvä fyysinen kunto sekä reipas asenne työn tekemiseen.

TOIVOMME SINULTA
-Mahdollisuutta sitoutua työhön ainakin 3-6 kk ajaksi
-Hyvää suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Tunnollista ja reipasta työotetta

Etuna on aiempi kokemus vastaavista työtehtävistä.

Lisätietoja (ark. 9-15.30) Rikulta p. 044 2863792. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, mahdollisuuksien mukaan jo tammikuun aikana. Työaika on arkisin klo 7.00-15.30.

Kurkkaa video sairaalatyömaalta osoitteesta https://youtu.be/Ae1tJYtvPBs

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Oulun ydinsairaalan rakentaminen on käynnissä ja NJC tuottaa kohteeseen työmaapalvelut! 

Rakennuslogistiikkatyöntekijän tehtävänä on huolehtia saapuvan tavaran vastaanotto, lajittelu sekä siirrot työmaalla mm. eri kerrosten välillä käsin ja siirtoihin tarvittavia apuvälineitä käyttäen. Saat kattavan perehdytyksen työhösi työmaalla. 

TOIVOMME SINULTA
-Valmiutta kaksivuorotyön tekemiseen
-Mahdollisuutta sitoutua työhön ainakin 6-10 kk ajaksi
-Hyvää suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Tunnollista ja reipasta työotetta

Etuna on aiempi kokemus vastaavista työtehtävistä sekä trukin tai kurottajan ajotaito.

Lisätietoja (ark. 9-15.30) Rikulta p. 044 2863792. Työ alkaa sopivan työntekijän löydyttyä tai viimeistään helmikuun 2022 aikana.

Kurkkaa video sairaalatyömaalta osoitteesta https://youtu.be/Ae1tJYtvPBs

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Etsimme yhteistyökumppanillemme työntekijöitä tuotantolinjan rakentamiseen.

Työtehtäviin kuuluvat mm. puhdastilojen tiivistys, ilmanvaihtokanaviston kasaus/asennus, ilmanvaihtokoneiden viemäröinti,  puhdastilasuodattimien runkojen kasaus/asennus sekä kuljettimien asennus. Etsimme motivoituneita ja huolellisella työotteella varustettuja työntekijöitä avustamaan tai itsenäiseen työskentelyyn rakentamaan tuotantolinjaa valmiiksi.

Edellytämme piirustusten lukutaitoa ja 18 vuoden ikää. Etuna tehtävään on englannin kielen taito sekä aiempi kokemus vastaavasta työstä. 

Työt alkavat sopivien henkilöiden löytyessä heti, tai viimeistään maaliskuun 2022 aikana. Työn arvioitu kesto on 2-3 kk.

Lisätietoja paikasta Johannekselta p. 044 4918253 tai sähköpostitse johannes.illikainen@njc.fi (arkisin klo 9-15.00).

Miksi juuri NJC:lle töihin? Katso video tästä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 3 kpl
Hae tätä paikkaa

Etsimme yhteistyökumppanillemme Lehto Components Oy:lle tuotantotyöntekijää.

Iin tehdas on avannut uuden tuotantolinjan, johon etsimme tuotantotyöntekijää kattoelementtien valmistukseen. Kattoelementtien valmistukseen kuuluu myös osien esivalmisteluita ja kattoelementtien kokoamista. 

Edellytämme tehtävään 18 vuoden ikää sekä hyvää suomen kielen taitoa. Aikaisempi kokemus tehdastyöstä tai rakennusalasta katsotaan eduksi.

Hakijalla tulee olla valmius kaksivuorotyön tekemiseen. Työt alkavat heti sopivan työntekijän löydyttyä, työn kesto on useita kuukausia. Työssä sovelletaan puusepänteollisuuden työehtosopimusta.

Lisätietoja paikasta Sarilta p. 040 6795471, arkisin klo 9 - 15.30. 

Katso tästä video NJC:stä!

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme loppusiivoojia asiakkaamme rakennustyömaalle.

Työtehtävänä on valmistuvan kohteen loppusiivous, jotta tila saadaan luovutuskuntoon käyttäjille. Pinnat siistitään mm. rakennusaikaisesta pölystä sekä poistetaan pintoja suojaavat pahvit ja muovit.

Edellytämme tehtävään 18 vuoden ikää, hyvää suomen kielen taitoa sekä työturvallisuuskorttia (tarvittaessa voimme avustaa kortin hankinnassa).

Työ alkaa helmikuun aikana, työn kesto on useita kuukausia. Työaika on arkisin klo 7-15.30 välillä. 

Miksi töihin juuri NJC:lle? Katso video!

Jätä hakemuksesi oheisesta linkistä helposti ja nopeasti!

Lisätietoja paikasta saat rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, puh. 044 7051 444.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 10 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme asiakkaidemme rakennustyömaille Ouluun sisustuskirvesmiehiä.

TEHTÄVÄNKUVA
Monipuoliset sisustusvaiheen kirvesmiehen työt, kuten lattia-asennukset, listoitukset sekä panelointi. Eduksi katsotaan laatoitustaito.

TOIVOMME SINULTA
Ammattitaitoa ja siistiä työn jälkeä sekä itsenäistä työotetta. Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, tarvittaessa kuitenkin autamme kortin hankinnassa.

Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä, ja noheville tekijöille työtä on tarjolla pidemmäksikin aikaa. Työaika on arkisin klo 7-15.30. 

Jätä hakemuksesi oheisesta linkistä helposti ja nopeasti!

Lisätietoja työpaikasta arkisin klo 9-15.30 rekryn numerosta 044 705 1444.

Kurkkaa vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme rakennusapulaisia asiakasyritystemme rakennustyömaille Ouluun.

Rakennusapulaisen tehtäviin kuuluvat monipuoliset avustavat tehtävät, kuten tavaroiden kantaminen, raivaustyöt, suojausten laittaminen tai purkutyöt. Lisäksi rakennusalalla osaamisen kartuttua on mahdollista edetä esim. rakennustyöntekijän tai kirvesmiehen työpariksi eri tehtäviin.

Edellytämme tehtävään 18 vuoden ikää, hyvää suomen kielen taitoa sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia, tarvittaessa kuitenkin autamme kortin hankinnassa.

Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten/määräaikaisten toimeksiantojen mukaisesti. Työaika on arkisin pääsääntöisesti klo 7-15.30.

 

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltä p. 044 7051 444 arkisin klo 9-15.30.

Kurkkaa vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme Ouluun ammattitaitoisia PURKUTYÖNTEKIJÖITÄ

Tehtäviin kuuluvat käsinpurku ja piikkaus rakennustyömailla.

TOIVOMME SINULTA

-Aiempaa kokemusta purkutyömailta 

-Hyvää suomen kielen taitoa sekä 18 vuoden ikää

-Itsenäistä työotetta sekä tunnollista ja tekevää asennetta

Työt alkavat sopivien työntekijöiden löydyttyä. Reippaille tekijöille töitä riittää pidemmäksi aikaa! 

Miksi töihin NJC:lle? Katso video!

Lisätietoja paikasta saat rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, puh. 044 7051 444.

Lähetä meille hakemuksesi oheisesta linkistä. 

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Etsimme työntekijää etuputsitöihin asiakkaamme uudiskerrostalotyömaalle.

Työmailla tehtävänäsi ovat mm. betoniseinien hionta- ja paikkaustyöt. Toivomme sinulta kokemusta vastaavasta työstä. Etuna on voimassaoleva työturvallisuuskortti, tarvittaessa kuitenkin autamme kortin hankinnassa.

Työ alkaa helmikuun puolivälin tienoilla, työn kesto on aluksi 2-3 kk. Työaika on arkisin klo 7.00-15.30.

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltä numerosta 044 7051 444 arkisin klo 9-15.30.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Etsimme Ouluun asiakkaamme työmaalle RAUDOITTAJAA.

Työtehtävät pitävät sisällään monipuolisia ja itsenäisiä raudoitustöitä kerrostalotyömaalla.

TOIVOMME SINULTA

-Aiempaa kokemusta raudoittamisesta ja raudoituspiirustusten lukutaitoa
-Hyvää suomen kielen taitoa ja 18 vuoden ikää
-Huolellista ja oma-aloitteista työotetta
-Mahdollisuutta työskennellä arkisin klo 7.00 - 15.30

Työt alkavat sopivan henkilön löydyttyä ja töitä on tarjolla hyvälle tekijälle pidemmäksikin aikaa.

Lisätietoja paikasta rekryn numerosta 044 705 1444, arkisin klo 9-15.30.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme asiakasyritystemme rakennustyömaille liikenteenohjaajia keikkatyöhön.

Eduksi katsomme, jos olet ollut vastaavissa tehtävissä aiemmin. Edellytämme 18 vuoden ikää, hyvää suomen kielen taitoa sekä voimassa olevaa työturvallisuus- ja tieturva l korttia. Tarvittaessa autamme korttien hankinnassa.

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työtä on tarjolla keikkaluonteisesti, työaika on arkisin pääsääntöisesti klo 7 – 15.30. Työvuoroon kutsutaan viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 17 mennessä.

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltä numerosta 044 7051 444 arkisin klo 9-15.30.

Katso tästä video NJC:stä!

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme asiakasyritystemme rakennustyömaille tulityövahteja keikkatyöhön.

Hakijalta toivomme hyvää ja reipasta asennetta työntekoon. Eduksi katsomme, jos olet ollut vastaavissa tehtävissä aiemmin. Edellytämme 18 vuoden ikää sekä voimassa olevaa työturvallisuus- ja tulityökorttia. 

Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työtä on tarjolla keikkaluonteisesti, työaika on arkisin pääsääntöisesti klo 7 – 15.30. Työvuoroon kutsutaan viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 17 mennessä.

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltä numerosta 044 7051 444 arkisin klo 9-15.30.

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

Katso vielä tästä video NJC:stä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Työnkuvaan kuuluvat putkien ja laitteiden merkintätyöt sekä tarvittaessa rakennuslogistiikan tehtävät. Edellytämme piirustusten lukutaitoa, tabletin ja tietokoneen sujuvaa käyttöä. Osaamistasostasi riippuen, työnkuvaan voidaan sisällyttää myös LVI-asennustöitä.

Työt alkavat heti helmikuun alussa ja työn kesto on useita kuukausia. 

Jätä hakemuksesi oheisesta linkistä helposti ja nopeasti! Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana. 

Lisätietoja paikasta antaa arkisin klo 9-15.30 Riku Pätsi, p. 0442863792

Oululaislähtöinen NJC on tuottanut henkilöstö- ja työmaapalveluita pian 30 vuoden ajan. Meille on tärkeää, että työntekijämme ja asiakkaamme voivat luottaa tekemisemme laatuun ja joustavuuteen. Työllistämme vuosittain sadoilla työmailla ja kymmenissä tehtaissa noin 800 rakennus- ja teollisuusalojen ammattilaista, joista jokainen on tärkeä osa NJC:n tarinaa. Lue työntekijöidemme kokemuksia osoitteesta http://njc.fi/category/kokemuksia/.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme rakennus- ja loppusiivoojia asiakkaidemme työmaille Ouluun.

Rakennussiivoojan toimenkuvaan kuuluu järjestyksen ja siisteyden ylläpitäminen työmaalla. Työtehtäviin kuuluvat mm. levyjen ja laudankappaleiden kerääminen, lattioiden lastaaminen puhtaaksi, yläpölyjen puhdistus, imurointi, kalustesuojaukset jne. Loppusiivouksessa huolehditaan valmistuvien/valmiiden kohteiden siivouksista. Työtehtävät vaihtelevat kohteiden mukaan.

Edellytämme 18 vuoden ikää, hyvää suomen kielen taitoa sekä työturvallisuuskorttia (tarvittaessa voimme avustaa hankinnassa).

Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten/määräaikaisten toimeksiantojen mukaisesti. Työaika on pääsääntöisesti arkisin klo 7-15.30 välillä.

Miksi töihin juuri NJC:lle? Katso video!

Jätä hakemuksesi oheisesta linkistä helposti ja nopeasti!

Lisätietoja paikasta saat rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, puh. 044 7051 444.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 3 kpl
Hae tätä paikkaa

Oulun ydinsairaalan rakentaminen on käynnissä ja NJC tuottaa kohteeseen työmaapalvelut! 

TEHTÄVÄNKUVA
Tehtävänä on ylläpitää työmaalla siisteyttä ja järjestystä. Työtehtäviin kuuluu rakennustöiden aikainen P1-siivous, joten huolehdit työmaan pölynhallinnasta sekä esimerkiksi roskien, laudan kappaleiden ja levyjen keräämisestä sekä kalustesuojauksista.

TOIVOMME SINULTA
Reipasta työotetta, tiimityöskentelytaitoa, hyvää suomen kielen taitoa ja vähintään 18 vuoden ikää.

Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä ja töitä on tarjolla sairaalatyömaalla pitkäksi aikaa.

Jätä hakemuksesi nopeasti oheisesta linkistä!

Lisätiedustelut paikasta Idalta arkisin klo 9-15.30, p. 0406795401. 

Katso vielä tästä video NJC:stä!

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 1 kpl
Hae tätä paikkaa

Etsimme yhteistyökumppaneillemme Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueelle kunnossapitoasentajia.

Työtehtävinä ovat mm. kaivosten ja teollisuuden kunnossapitotyöt. Projektit ovat kestoltaan ja sijainniltaan vaihtelevia, joten odotamme valmiutta reissutyöhön. Työajat määrittyvät projektin mukaisesti.

Etsimme sekä alan uusia tekijöitä että kokeneempia ammattilaisia, joten kerrothan meille onko sinulla kokemusta esimerkiksi hitsauksesta, purkutöistä, linjauksesta, momentoinnista tai vaihdelaatikon vaihdosta. Edellytämme, että tulet toimeen suomen kielellä ja tarvittaessa myös englanniksi.

Lisätietoja paikasta Mikalta p. 040 3514923 arkisin klo 9-15.00.

Miksi juuri NJC:lle töihin? Katso video tästä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 3 kpl
Hae tätä paikkaa

Työtehtävänäsi ovat monipuoliset kirvestyöt uudiskerrostalotyömaalla, kuten anturaperustusten teko, muotti- ja betonointityöt sekä raudoitukset.

Toivomme sinulta rehtiä asennetta työhön sekä aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä. Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa sekä vähintään 18 vuoden ikää.

Työt alkavat heti sopivien tekijöiden löydyttyä. Reippaille tekijöille hommia on pidemmäksikin aikaa. Työaika on arkisin klo 7 - 15.30.

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltä p. 044 7051 444 arkisin klo 9-15.30.

Kurkkaa vielä tästä video NJC:stä!

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ talvikaudeksi 2022.

Käsilumityöntekijämme työskentelevät rakennusalan TES:n mukaisella palkkauksella Oulun ydinsairaalan työmaalla. 

Työ on keikkatyötä/tarvittaessa työhön kutsuttavaa lumitilanteen mukaan. Työvuorot ilmoitetaan aina viimeistään edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Työvuorot sijoittuvat alkamaan yleensä aamuisin klo 3-7 välillä. Työ sopii hyvin esimerkiksi lisätyöksi tai opintojen oheen.

Edellytämme työhön 18 vuoden ikää ja hyvää suomen kielen taitoa. Työ alkaa heti/sopimuksen mukaan.

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, p. 044 705 1444. 

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

Katso tästä vielä video NJC:stä!

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 5 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ talvikaudeksi 2022

Käsilumityöntekijämme työskentelevät rakennustyömailla sekä eri kiinteistöjen pihamailla Oulun alueella. Työ on keikkatyötä/tarvittaessa työhön kutsuttavaa lumitilanteen mukaan. Työvuorot ilmoitetaan aina viimeistään edellisenä päivänä klo 17 mennessä. Työ sopii hyvin esimerkiksi lisätyöksi tai opintojen oheen.

Edellytämme työhön 18 vuoden ikää ja hyvää suomen kielen taitoa. 

Lisätietoja paikasta rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, p. 044 705 1444. 

Katso tästä vielä video NJC:stä!

Lähetä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 5 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme rakennustyöntekijöitä asiakkaidemme työmaille Oulun alueelle.

Työtehtäviin kuuluvat rakennustyömaan yleiset työt, kuten piikkaus, villoitus, purkutyöt, levytys sekä betonin hionta.

Toivomme, että sinulla olisi aiempaa kokemusta rakennusalan yleistöistä. Etuna on myös rakennusalan koulutus. Edellytämme 18 vuoden ikää ja sujuvaa suomen kielen taitoa. Voimassa oleva työturvallisuuskortti katsotaan eduksi, tarvittaessa kuitenkin autamme kortin kouluttamisessa.

Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten/määräaikaisten toimeksiantojen mukaisesti. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja paikasta saat rekrytointitiimiltämme arkisin klo 9-15.30, puh. 044 7051 444.

Miksi NJC? Katso videolta!

Jätä meille hakemuksesi minuutissa oheisesta linkistä.

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 2 kpl
Hae tätä paikkaa

Haemme asiakasyrityksellemme Ouluun sähköasentajia eri työkohteisiin.

Työ edellyttää sähköalan koulutusta sekä voimassa olevaa sähkötyöturvallisuuskorttia. Etuna on aiempi kokemus omakotitalojen sähköistyksestä ja saneerauskohteista.

Toivomme sinulta rehtiä asennetta, itsenäistä työotetta ja hyvää suomen kielen taitoa. Kerro meille osaamisestasi pian, sillä työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä!

Työn kesto määräytyy asiakasyritystemme tilausten/määräaikaisten toimeksiantojen mukaisesti. Työaika on arkisin pääsääntöisesti klo 7–15.30.

Lisätietoja paikasta Rikulta p. 044 2863 792 arkisin klo 9-15.30.

Miksi juuri NJC:lle töihin? Katso video tästä!

NJC - Aidosti ammattilainen

Työsuhteen muoto Määräaikainen
Paikkoja 3 kpl
Hae tätä paikkaa

Oulun alueella rakennetaan ja tuotetaan teollisuuden tuotteita laajalla skaalalla. Ole osa alueen positiivista virettä ja hae sinua kiinnostavaa työpaikkaa, tai jätä avoin hakemus.

Työntekijöitämme on mm. NCC:n, Skanskan, Laptin, YIT:n ja Oulun Rakennustehon työmailla. Kuten alta avoimien työpaikkojen listasta näkyy, työllistäjiä on paljon muitakin.

Haemme ammatti-ihmisten lisäksi kokemattomia, mutta hyvän asenteen omaavia tekijöitä. Selaa työpaikkoja ja laita hakemus tulemaan!

Meiltä saat aina asianmukaisen palkan, kirjallisen työsopimuksen ja luotettavan työnantajan.
Lisätietoa siitä, kuinka hoidamme työllistymisesi, löydät täältä!