Jussi Terho toimi vastaavana työnjohtajana Oulussa Rakennusurakointi S. Tikakoski Oy:n kohteessa Kivikkokankaalla Oulussa. Työmaa oli kehitysvammaisten palvelukoti, jonka rakentaminen alkoi keväällä 2018 ja saatettiin valmiiksi maaliskuussa 2019. Työmaan päivittäinen keskimääräinen vahvuus oli 5-15 työntekijää.
Jussilla oli ennakko-odotuksia vuokratyövoiman käytöstä.
”En ole aiemmin vuokratyövoimaa juurikaan käyttänyt”, hän kertoo, ”En uskonut
vuokratyövoimasta olevan apua työmaalla.”
Ennakkoluulot kuitenkin muuttuivat monilta osin positiiviseksi kokemukseksi.
”Erityisesti rakennus- ja loppusiivoukseen olen erittäin tyytyväinen”, Jussi
sanoo.
NJC:n työntekijät olivat mukana useassa eri vaiheessa ja eri
tehtävissä työmaalla. Alkuvaiheessa työmaa oli osalle rakennusmiehistä liian
haastava.
”Työntekijät olivat pääsääntöisesti nuoria ja hyviä, mutta osaaminen ei aivan
riittänyt”, kertoo Jussi, ”Työt saatiin kuitenkin yhdessä hoidettua haasteista
huolimatta”
Rakennus- ja loppusiivouksen osalta Jussi yllättyi positiivisesti.
”Rakennussiivous parani joka viikko”, hän naurahtaa.
Loppusiivouksen osalta kaikki sujui hyvin, tekijöitä oli riittävästi ja
tiedonkulku toimi koko työmaan ajan. Myös aikataulussa pysyttiin ja joustoa
löytyi molemmin puolin.
Jussi aikoo käyttää NJC:n palveluita jatkossakin sekä
siivouksissa, että apumiesten tarpeeseen.
”Vuokratyötä pitää osata käyttää”, hän sanoo, ”Jos työmiehen taito ei riitä
johonkin tehtävään, siitä pitää osata sanoa.” Sujuvan yhteistyön pohjana onkin
aina sujuva kommunikaatio ja osapuolten yhteneväinen käsitys työmaan tarpeista.