Kun työllistyt NJC:lle

Kun työllistyt NJC:lle

26.4.2018


Kun olet käynyt läpi haastatteluprosessin, ja työllistyt NJC:n kautta, tapahtuu seuraavaa:

NJC:n rekrytoija soittaa sinulle ja sopii kanssasi ajankohdan sopimusten allekirjoittamiselle. Samalla hän tarkistaa, että järjestelmästämme löytyvät kaikki tarvittavat henkilötiedot, jotta sopimus voidaan tehdä valmiiksi.

Työsopimukset

Sopimusten allekirjoitustilaisuuteen kannattaa ottaa mukaan henkilöllisyystodistus ja ajantasainen verokortti sekä tilinumero palkanmaksua varten. Ennen työsopimuksen allekirjoittamista rekrytoija käy kanssasi läpi NJC:n työpaikkaoppaan, jossa kerrotaan toimintaperiaatteistamme ja käydään läpi osapuolten vastuualueet. Työpaikkaoppaassa on tieto myös siitä, kuinka toimia esimerkiksi sairastumistapauksissa tai työtapaturman sattuessa. Kaikki työntekijämme ovat asianmukaisesti vakuutettuja tapaturmien varalle.

Vastuut

Vuokratyössä NJC on työntekijän virallinen työnantaja, ja meillä on vastuu kaikista työsopimuksiin ja työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Maksamme myös työntekijän palkan mahdollisine lisineen sekä kaikki lakisääteiset työnantajamaksut. Asiakasyrityksellä taas on työnjohto-oikeus sekä velvollisuus perehdyttää työntekijä tehtäväänsä sekä omiin toiminta- ja turvallisuustapoihinsa. Työntekijän vastuulla on luonnollisesti työn tekeminen sovitusti. Erittäin tärkeää on työaikojen ja asiakasyrityksen ohjeiden ja määräysten noudattaminen. Työntekijä on aina myös itse vastuussa omasta työturvallisuudestaan.

Käytännöt

Työpaikkaoppaan läpikäynnin lisäksi käydään kohta kohdalta läpi myös työsopimus. Teemme jokaisen työntekijän kanssa aina työsopimuksen, ja siinä määritellään mm. palkka ja mahdolliset lisät, palkanmaksupäivät, käytettävä työehtosopimus, työn kesto, asiakasyritys sekä muut lakisääteiset asiat. Jos jokin kohta työsopimuksessa askarruttaa, rekrytoijamme vastaavat aina kysymyksiin mielellään. He myös ohjeistavat sinua työn aloitusajankohdan ja -paikan suhteen, sekä antavat työpaikan yhteyshenkilön yhteystiedot. Saat mukaasi myös kaikki asianmukaiset työvaatteet ja -varusteet mikäli asiakas ei niitä tarjoa. Sitten oletkin jo valmis töihin!

Työsuhteen kesto

Työsuhteen kesto määräytyy useiden seikkojen mukaan. Teollisuusalan töissä hyvät tekijät työllistyvät usein lopulta asiakasyritykseen omaksi työntekijäksi, jolloin työt jatkuvat heti määräaikaisuuden jälkeen. Rakennusalalla tehdään usein myös keikkaluontoisia töitä, jolloin työntekijä saattaa työskennellä vaihtelevasti useallakin eri rakennusalan yrityksellä määräaikaisilla keikoilla. Mikäli työsuhde päättyy, teemme parhaamme, että saisimme työllistettyä työntekijän jollekin muulle asiakkaalle. Jos työt päättyvät tai työntekijä siirtyy asiakasyrityksen työntekijäksi, toimitamme työntekijälle työtodistuksen sekä verokortin viimeisen palkanmaksun jälkeen.