Avoin toimihenkilöhakemus Etelä-Pohjanmaa
- Hae alle minuutissa
- Ei kokemusvaatimuksia
- Valitse työsi ja lomasi
Avoin toimihenkilöhakemus Etelä-Pohjanmaa
- Hae alle minuutissa
- Ei kokemusvaatimuksia
- Valitse työsi ja lomasi
Haluatko osaksi NJC:n tai yhteistyökumppaneidemme toimihenkilötiimiä Etelä-Pohjanmaan alueelle?
Rekrytoimme yhteistyökumppaneillemme teollisuuteen ja rakennusalalle esimerkiksi työnjohtajia, ostajia, tuotannonsuunnittelijoita sekä taloushallinnon ja myynnin ammattilaisia.
Rekrytoimme toimihenkilöitä myös omaan tiimiimme esimerkiksi myyntiin, rekrytointiin tai taloushallintoon. Keväisin tarjolla on myös harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja korkeakouluopiskelijoille.
Kerro meille hieman taustastasi, osaamisestasi ja motivaatiostasi sekä siitä, millaisia tehtäviä haluaisit tehdä. Laitathan myös hakemukseen suosittelijan ja hänen yhteystietonsa. Etsitään yhdessä sinulle sopiva paikka!
Lisätietoja antaa Mika Martikkala p. 040 3514 923.
Oululaislähtöinen NJC on tuottanut työmaa- ja henkilöstöpalveluita jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yhteistyökumppaneinamme ovat useat rakennus- ja teollisuusalojen suuret yritykset ympäri Suomen.
Työllistämme vuosittain yli 1000 rakennus- ja teollisuusalan ammattilaista. Rekrytoimme työntekijöitä myös suoraan asiakkaillemme. Tiimiin voit tutustua tarkemmin klikkaamalla Yhteystiedot-sivulla henkilöiden kuvia. Työntekijöidemme kokemuksia voit lukea täältä!
NJC – Aidosti ammattilainen
- Hae alle minuutissa
- Ei kokemusvaatimuksia
- Valitse työsi ja lomasi
Millaista duunia olisi tiedossa? Katso videolta!
Meillä puhutaan suoraan ja pidetään huolta.
Yksi työhakemus avaa sinulle oven kymmeniin pohjolan työpaikkoihin. Aloita tienaaminen sinulle mieluisessa työtehtävässä vaikka huomenna.
Tsekkaa työkaverit
Meillä asiat ovat reilassa. Me teemme asiat oikein, koska se tuntuu meistä hyvältä.
Me teemme asiat oikein, koska se tuntuu meistä hyvältä.
134
Työpaikkaa auki nyt
2000+
Mukavaa työkaveria töissä
TES
Maksamme asianmukaista palkkaa
24kk keskimäärin
Meillä viihdytään pitkään

Seisomme sanojemme takana
Me emme lupaa liikaa, emmekä liian vähän. Näin työntekijä eikä työnantaja joudu koskaan yllättymään ensimmäisenä työpäivänä.

Yksi hakemus, kymmeniä mahdollisuuksia
Yksi työhakemus avaa sinulle oven kymmeniin pohjolan työpaikkoihin. Aloita tienaaminen sinulle mieluisessa työtehtävässä vaikka huomenna.

Latu on auki ja sukset saat jalkaan
Voit kartuttaa työkokemusta ja edetä kanssamme niin pitkälle kuin haluat, ilman koulunpenkillä istumista.

Valitse mitä, ja milloin teet
Työtarjouksiin on aina OK vastata myös että “sori, nyt en pääse”. Näin voit valita, milloin olet töissä ja milloin olet lomalla.

Turvallinen työpaikka ja varma kumppani
Olemme toimineet henkilöstövälityksen alalla epätavallisen pitkään, n. 30 vuotta. Vakavaraisuutemme ansiosta toimintamme jatkuminen on turvattu myös tulevaisuudessa.

Vakituinen työpaikka mahdollinen
Sinulla voi olla mahdollisuus työllistyä asiakkaamme vakituiseksi työntekijäksi.