Martti Jylänki, kirvesmies

Martti Jylänki, kirvesmies, työskentelee NJC:n kautta Kalajoella kerrostalotyömaalla. Martti liittyi työmaan remmiin kerrostalon olevan vielä täysin runkovaiheessa. Kerroksia oli rakennettu kaksi ja seuraavana oli vuorossa kolmas. Tällä hetkellä työmaalla on päästy jo sisähommiin, väliseiniä pystytetään paraikaa.

Martti kävi NJC:llä haastattelussa marraskuun 2017 loppupuolella ja töitä löytyi jo seuraavalla viikolla. Martille oli tarjolla 2 kuukauden keikkatyö, mutta näillä näkymin töitä näyttäisi riittävän vuoden 2018 syksyyn. Martti on saanut työskennellä ensimmäisestä työpäivästään lähtien kokopäiväisenä.
”Rakennusalalla on sellaista, että hyvät tekijät pidetään töissä siihen asti, että rakennus valmistuu.”, Martti naurahtaa.

Martti on pitkän linjan ammattilainen ja hän kertoo, että työmaalla tärkeintä on hyvät hermot ja pitkä pinna.
”Turhaan siellä noidutaan, jos hommat eivät onnistu. Pitää muistaa, että työmaalla ollaan töissä.”, Martti sanoo.
Kirvesmiehen tehtäviin haettaessa pitää osata tehdä työnsä. Kokemusta työmaalla työskentelystä pitää löytyä ja hommien hoitua kuten kuuluukin. Myös oikeanlainen asenne on tärkeää.
”Parhaiten sitä oppii tekemällä. ”

NJC:n kanssa hommat on hoitunut Martin mielestä hyvin, kaikki ongelmat on saatu ratkottua sujuvasti. Toimiston väen kanssa kommunikaatio on pelannut ja palkka on tullut ajallaan.
”Työkamppeet saisivat olla kotimaisia ja palkka voisi olla parempi.”, Martti virnuilee.

Martti suosittelee NJC:tä muillekin. Työskentely henkilöstövälityksen kautta ei vaikuta työn tekemiseen mitenkään, työ tapahtuu työmaalla.
”Se on aivan sama kuka sen palkan maksaa, kunhan sen joku maksaa.”, nauraa Martti.

Martin tavoin töihin pääset täyttämällä hakemuksen täällä!

Seuraavaksi: ”Ensimmäisenä ajattelin, että palaanpa kotiin!” -Sanna Pikkuhookana, rakennussiivooja

Lue uutinen