Takaisin referensseihin

As Oy Puistovahti – Oulun uusi maamerkki

Asunto-osakeyhtiö Puistovahdin pääurakoitsijana toimi Skanska. Kyseessä on Oulun korkein asuinrakennus ja se kattaa 93 asuntoa, sekä 112 autopaikkaa. Maan alla on kaksi parkkihallia ja maan päällä 16 asuinkerrosta. Kohteen rakentaminen alkoi maaliskuussa 2017. Työmaalle perehdytettiin yli 300 tekijää, keskimääräinen vahvuus kiireisimpänä aikana oli 55-60 henkeä.

NJC mukana rakennus- ja loppusiivouksissa

NJC oli mukana urakassa rakennus- ja loppusiivouksen osalta. Vastaavalle mestarille Reijo Laurilalle oli alusta asti selvää, että NJC tulee tekemään kohteeseen tarvittavat siivoukset.
”Yhteistyö on jatkunut pitkään NJC:n kanssa, joten oli luontevaa tehdä yhteistyötä myös tässä kohteessa.”
Lisätyövoiman tarve sovittiin yhdessä kaikkien työnjohtajien kesken.
”Tarvittaessa palavereita pidettiin päivittäin”, Reijo kertoo.
Osa alihankkijoista käytti myös NJC:n työvoimaa mm. lasien lemppaamisessa ja asennusapuna.

Kuvassa Skanskan Reijo Laurila keskustelee NJC:n Miika Tirin kanssa.
Skanskan Reijo Laurila on tehnyt NJC:n kanssa yhteistyötä pitkään.

Puistovahdin työmaassa oli erityispiirteitä, jotka toivat haasteita rakentamiseen ja siivoukseen.
”Asuntoja tehtiin alempiin kerroksiin lähes valmiiksi jo ennen vesikattoa”, Reijo kertoo. Kuivaketjussa pidettiin huoli, ettei rakennusvaiheessa vettä päässyt rakenteisiin tai asuntoihin.

Kuvassa Puistovahdin asunnon olohuone.
Puistovahdissa on niin suuria kuin pieniäkin asuntoja.

NJC:ltä on työskennellyt siivoojia kohteessa melkein alusta asti.
”Kesällä 2017 kävi muutama siivooja tarvittaessa, mutta syksystä 2017 on työmaalla ollut koko ajan vähintään yksi siivooja kokopäiväisesti”, kertoo nuorempi työnjohtaja Jenna Laine.
Jenna vastasi kohteen loppusiivouksista ja -viimeistelyistä.
”Kohde on ollut haastava siivousten kannalta, sillä kohde on suuri ja asuntoja paljon”, hän kertoo, ”Osa asunnoista on todella suuria, joten rakentaminen ja siivous vaati enemmän tekemistä.”
Asuntoja Puistovahdissa on 37,5 neliömetrin kaksioista aina 151 neliömetrin neliöihin. Siivoojien vaihtuvuus ei ollut suurta, mutta jonkin verran tekijöitä piti pyöritellä.

Työmaalla asenne ratkaisee

Kuvassa Skanskan Jenna Laine ja Reijo Laurila
Reijo Laurila ja Jenna Laine arvostavat työntekijöissä tekevää asennetta.

Reijolle ja Jennalle siivoojien valinnassa työmaalle tärkeintä on asenne.
”Ei ole pakko olla aiempaa kokemusta rakennus- tai loppusiivouksesta, kunhan on oppivainen ja työelämän pelisäännöistä kokemusta”, Jenna sanoo.
”Maalaisjärjellä pääsee pitkälle”, jatkaa Reijo.
Reijo ja Jenna opettavat mielellään kokemattomampia tekijöitä työmaan tavoille, eivätkä jätä vuokratyöntekijöitä haahuilemaan yksikseen työmaalle. ”Aina saa ja pitää kysyä neuvoa”.
Kun tavat on opittu ja työnkuva selvä, he mielellään pitävät samoja tekijöitä työmaalla niin kauan kuin on tarvetta.
”Yksi NJC:n siivooja tuli työmaalle syksyllä 2017 ja sai jatkaa loppuun asti”, Jenna kertoo. Siivoojan työn jälkeen oltiin niin tyytyväisiä, että hän sai jatkaa suoraan Puistovahdin yhteyteen rakennettavan Puistolinnan työmaalla.

Kuvassa asunnon keittiö, joka on tyyliltään moderni.
Puistovahdin asunnot ovat pinnoiltaan modernit.

Yhteistyö NJC:n kanssa sujui odotetusti ja toimihenkilöt saatiin aina kiinni.
”NJC:n siivoustyönjohtaja soitteli välillä meillekin, miten työt sujuvat”, Jenna hymyilee.
Jenna ja Reijo ovat valmiita suosittelemaan NJC:n palveluita myös muille.
”Yhteistyötä tehdään jatkossakin.”

Kuvassa asunnon makuuhuone, joka on sisutettu harmailla ja mustilla tekstiileillä.
Asuntoja on kaksiosta neliöihin.
Kuvassa moderni, vaalea kylpyhuone jossa kylpyamme.
Kylpyhuoneissa on avaruutta ja säilytystilaa.
Kuvassa näkymä asunnon parvekkeelta yli Oulun keskustan.
Parvekkeilta avautuvat komeat näkymät yli Oulun keskustan ja Etu-Löytyn.

Seuraavaksi: Terwa BusinessPark

Lue tarina