”P1-siivous on mielestäni suomalaista käsityötä parhaimmillaan.” -Maija Sahilahti

Maija Sahilahti työskentelee NJC:llä tällä hetkellä rakennussiivoojana. Hän on työskennellyt useissa erilaisissa kohteissa, esimerkiksi koulutyömailla ja liiketilojen siivouksessa.
”Nykyinen kohteeni on minun raksarakkauteni”, Maija nauraa.

Maija on työskennellyt rakennussiivouksen lisäksi myös P1-siivouksissa ja loppusiivouksissa. Kohteet ovat olleet laidasta laitaan, maalattiasta runkovaiheeseen ja loppusilauksiin. Kokemusta rakennustyömailla siivoamisesta Maijalle on ehtinyt karttua yli vuoden verran.
”Alun perin päädyin alalle vähän vahingossa tyttärieni kautta”, Maija kertoo, ”Yritystoiminnan loputtua käden leikkaukseen oli aika miettiä mitä haluan tehdä isona ja tyttäreni houkuttelivat minut mukaan alalle.”
Maija ehti työskennellä yksityisyrittäjänä hoitoalalla 23 vuotta. Intoa ja halua työntekoon kuitenkin edelleen löytyi, joten siivoustyö vei mennessään.

Maija päätyi NJC:lle, kun edellisessä työpaikassa loppui loppusiivousurakat ja hän kuuli, että NJC:llä töitä oli tarjolla. Hän otti yhteyttä rekrytointiin ja pääsi haastatteluun, jossa sopi ilmoittavansa heti kun on valmis aloittamaan työt.
”Halusin hoitaa silloisen siivousurakan kunnialla ensin loppuun”, Maija kertoo, ”Urakan valmistuttua olin jo seuraavana päivänä NJC:llä töissä.”

Maija on työskennellyt NJC:llä huhtikuusta 2020. Hän on ollut useassa kohteessa myös kohdevastaavana, ja hän ei kaihda haastaviakaan kohteita tai työtehtäviä.
”P1-siivous on mielestäni suomalaista käsityötä parhaimmillaan.”

Maijan mukaan alalle haluavan täytyy olla luonteeltaan tekevä ja asenteen olla kohdallaan. Tiimityö on siivouksessa suuressa roolissa, vaikka työ on itsenäistä.
”Ennestään ei tarvitse osata mitään, kaikesta selviää, kun asenne on kunnossa”, hän sanoo, ”Ongelmia ei ole, on vain asioita mitkä pitää hoitaa ja töitä mitkä pitää tehdä.” Maija kiittelee NJC:tä työnantajana, erityisesti palveluesimies Minna Supperia.
”Minna on maailman paras esimies.”

Hae Ouluun Maijan työkaveriksi: Jätä hakemus!

Seuraavaksi: ”Parasta tässä hommassa on työkaverit, aina on mukava tulla töihin.” – Marko Iinatti

Lue uutinen