Takaisin referensseihin

Kastellin monitoimitalo, Oulu

Kastellin monitoimitalo on  Oulun kaupungin oppimis-, harrastus- ja kulttuurikeskus, joka palvelee niin lähialueensa asukkaita kuin kaikkia kaupunkilaisia.

Talossa toimivat päiväkoti, peruskoulu, lukio ja aikuislukio sekä kansalaisopisto, kirjasto ja nuorisotilat. Koulujen monipuoliset liikuntatilat ovat myös muiden harrastus- ja urheiluryhmien käytettävissä. Talo on suunniteltu moderniksi yhteisölliseksi oppimisympäristöksi, jossa on pyritty huomioimaan tulevaisuus monin tavoin.

Pääurakoitsijana monitoimitalossa toimi Lemminkäinen, ja se vastaa elinkaarimallin mukaisesti toteutetun rakennuksen ylläpidosta 25 vuoden ajan. (Lähde: Oulun kaupunki)

NJC:ltä Kastellin monitoimitalon työmaalla toimi parhaimmillaan 35 työntekijää, esimerkiksi rakennus- ja loppusiivoojia, rakennusapulaisia, rakennustyöntekijöitä sekä kirvesmiehiä. Rakennustyöntekijät ja kirvesmiehet tekivät mm. betonielementtien viimeistelytöitä ennen tasoituksia, väliseiniä sekä kalusteasennuksia. Kohde oli laaja ja vaativa P1-puhtausluokan projekti, joten rakentamisen jokaisessa vaiheessa tuli kiinnittää huomiota siisteyteen, pölynhallintaan ja materiaalien varastointeihin.

Monitoimitalo luovutettiin käyttöön toukokuussa 2014, ja talon avaus tapahtui elokuussa 2014.

 

 

Seuraavaksi: Solar Kaihdin Ky

Lue tarina