Takaisin referensseihin

”NJC on yläpölyjen ykkönen!” toteaa VRJ:n Sami Mursu

Oulun keskustaan on valmistumassa vaativa P1-kohde, ODL:n tilojen laaja saneeraus, jonka on toteuttanut VRJ Etelä-Suomi Oy. NJC on ollut projektissa mukana rakennus- ja loppusiivouksen osalta. Kävimme juttelemassa työmaan luonteesta ja yhteistyömme onnistumisesta vastaavan työnjohtajan Sami Mursun kanssa.

 

”Rakennustyöt aloitimme elokuussa 2017, ja pikkuhiljaa alkaa olla viime silauksia vaille valmista” kertoo Sami. Kohteen suurimmaksi haasteeksi hän mainitsee työmaalogistiikan, sillä kohde sijaitsee aivan Oulun keskustassa, vilkkaiden katujen ympäröimänä. ”Säilytystilaa ei rakennustarvikkeille tontilla liiemmin ole” hän naurahtaa, ja viittaa pyörätiehen joka on vuokrattu kaupungilta ja aidattu työmaa-alueeksi.

”Tiloilla on kaksi käyttäjäkuntaa: opetustoimen tiloihin käyttäjät eli DIAK ja SDO muuttivat heinäkuussa, ja opetus on jo täydessä vauhdissa. Terveystalon käyttöön tulevat sairaalatilat saadaan valmiiksi lokakuun aikana.”

NJC:n työntekijät aloittivat rakennussiivouksesta, etenivät yläpölyjen puhdistukseen ja sitä kautta loppusiivoukseen. Siivouspuolikaan ei ole kohteessa ollut aivan yksinkertaisinta toteuttaa, sillä avarat portaikot ja pitkät käytävät ovat tuoneet P1-puhtausluokan suojauksiin oman haasteensa. Työmaalla on työskennellyt parhaimmillaan parisenkymmentä siivoojaa.

”Odotukset NJC:n työntekijöistä ja työn laadusta ylittyivät reippaasti. Aina voi luottaa että on ammattimainen siivooja töissä.” kehuu Sami. ”Kaikki on onnistunut hyvin, ja NJC on kyllä yläpölyjen ykkönen!”

”Varmasti jatkossakin on tiedossa yhteistyötä NJC:n kanssa, ja suosittelen palveluita kyllä muillekin!” Sami toteaa lopuksi.

 

Kohteessa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Värejä on käytetty rohkeasti perinteisen valkoisen ohella korostamaan erilaisia syvennyksiä ja elementtejä. Tilaan on rakennettu teräsportaat paikan päällä, ja niissäkin on pirteä keltainen väri. Yksi kohteen wc-tiloista on virkistävän sininen, ja erään tilan käytäväseinästä on tehty lautaverhouksella kodikkaan mummolatyylinen. Kaiken kaikkiaan kohteessa on otettu toiminnallisuuden lisäksi huomioon käyttäjien viihtyisyys.

Seuraavaksi: ”NJC:n siivoojat ovat ammattitaitoisia ja todella hyviä työssään” kehuu Pasi Tikkakoski.

Lue tarina