19 vuotta NJC:llä – Mikko ja Janne

Janne Tolonen ja Mikko Pesonen ovat työskennelleet NJC:llä erilaisissa rakennusmiehen ja kirvesmiehen tehtävissä jo 19 vuoden ajan. Aikanaan ura alkoi rakennussiivoojan tehtävistä, josta se on vuosien myötä laajentunut. 
“Hommia on tehty raudoituspohjista aina viimeistelytöihin asti”, Janne kertoo. 
 
Janne ja Mikko päätyivät NJC:lle Mikon kaverin kautta. He työskentelivät tuolloin samassa yrityksessä, mutta kun se lopetettiin, oli uusille hommille tarve. 
“Tuolloin kaverini työskenteli NJC:llä ja oli lähdössä muihin hommiin”, Mikko kertoo, “NJC:n yrittäjä Eero kyseli kaveriltani, että tunteeko hän ketään sopivaa tekijää ja hän oli maininnut minut.” 
Mikko oli tuolloin ehtinyt työllistyä, mutta hän vinkkasi Jannen hommiin. 
“Minä seurasin sitten puoltoista kuukautta myöhemmin perässä”, Mikko naurahtaa. 
 

“Pitää osata tarttua hommiin”

Janne Tolonen


Janne ja Mikko ovat työskennelleet monenlaisilla työmailla vuosien varrella ja opettaneet myös uusia tekijöitä työn ohessa alalle. Työmaat ovat sijainneet pääsääntöisesti Oulun alueella, ja kokemusta heillä on karttunut pienemmistä ja isommista työmaista. 
“Kohteet ovat olleet pääosin kerrostalokohteita, mutta hommia on tehty myös koulu- palvelutalo- ja sairaalatyömailla”, Janne kertoo.  
Kovin useasti miehet eivät ole samalla työmaalla työskennelleet, mutta nyt hommia paiskitaan saman kohteen eri puolilla. 
“Edellisestä kerrasta on jo vuosia”, Mikko naurahtaa. 
Mikko työskentelee paikkarina, Janne etuputsissa, sekä aina siellä missä satutaan apua tarvitsemaan. 
 

Henkilöstövälitys yleistynyt


Kun hommat NJC:llä alkoivat, oli suhtautuminen henkilöstövälityksen tekijöihin huonoa. 
“Työmaalla saatettiin katsoa kieroon ja nakella monenlaisia kommentteja”, Janne kertoo, “Ongelmia ei kuitenkaan tullut, kun ei välittänyt kommenteista, vaan hoiti hommat niin kuin piti.” 
“Nykyään asenne on muuttunut paljon”, Mikko ja Janne kertovat, “Henkilöstövälitys on yleistynyt paljon, eikä työmaalla enää tuijotella kenen logo on kenenkin selässä.” 
 
Janne ja Mikko kertovat, että tällaisessa työssä pärjää omatoiminen ja taipuisa tekijä.  
“Pitää osata tarttua hommiin”, Janne sanoo, “Jos oma-aloitteisuutta ei ole yhtään, ei näistä hommista tule mitään.” 
 

“Kyllä tässä on hommia painettu NJC:llä niin monta vuotta, että kyllähän se jotain kertoo”

Mikko Pesonen


NJC:n kanssa homma on toiminut hyvin jo vuosien ajan. 
“Ennen oli selkeämpää, kun porukkaa oli vähemmän ja oli vain yksi numero, johon soittaa”, Janne nauraa, “Mutta hyvin asiat sujuvat edelleen.”  
“Kyllä tässä on hommia painettu NJC:llä niin monta vuotta, että kyllähän se jotain kertoo”, Mikko naurahtaa.  
Molemmat ovatkin suositelleet tuttujaan NJC:lle hommiin. Jonkin verran ennakkokäsityksiä henkilöstövälityksestä kavereilta on tullut vastaan, mutta kertomalla miten homma toimii, on ennakkokäsitykset murrettu. 
“Ovat lopen tuumanneet, että jos minäkin olen talossa viihtynyt näin monta vuotta, että kyllähän asioiden täytyy silloin mennä oikein”, Mikko hymyilee. 

Mikko Pesonen ja Janne Tolonen
Mikko Pesonen ja Janne Tolonen ovat pitkän linjan ammattilaisia

Käy lukemassa myös kesätyöntekijämme Ronjan fiilikset kesästä NJC:llä: https://njc.fi/kesatyontekijana-ronja/

Kiinnostuitko meillä työskentelystä? Käy katsomassa millaisia paikkoja meillä tällä hetkellä on avoinna: https://njc.fi/tyopaikat/

Seuraavaksi: Kirvesmies Reijo Ekmark

Lue uutinen